Gibbetsin hahmot

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Gibbetsin hahmot

Viesti kirjoittaja Gibbets lähetetty 14.02.14 15:28

VANKI




Nimi: Joseph Isaiah Davis
Syntymäaika ja ikä: 18.6.1978, 36-vuotias
Syntymäpaikka: Detroit, Michigan
Uskonto: Protestantti
Rotu: Negridi
Pituus: 185 cm
Paino: 78kg

Tuomio:
- 2x aseellinen ryöstö.
- Aseen laiton hallussapito
25v

Tausta:
- Joseph Isaiah Davis syntyi 70-luvun lopun Detroitiin. Hänen perheeseensä kuului ennestään yksi vanhempi veli, sekä vanhemmat.
Myöhempinä vuosina lapsikatras kasvoi vanhempien uutteruuden ansiosta vielä neljällä, joten veli Malikin muuttaessa pois Joey joutui ottamaan kolmannen vanhemman roolin sisarustensa suhteen.  
Äidille ja isälle oli nimittäin tärkeintä, että heidän lapsensa saivat hyvän ja turvallisen lapsuuden jonka jälkeen näiden odotettiin kouluttautuvan mahdollisimman pitkälle. Malikin pois muuttamisen jälkeen kaikki vanhempien toiveet työnnettiin Joeyn niskoille ja hän opiskeli uutterasti jo nuoresta saakka.
Tietenkin erinomaisiin arvosanoihin tähtäämisellä oli haittapuolensa jos siihen lisättiin vielä lasten hoito, joten periaatteessa mies ajoi itsensä loppuun jo ennen kuin täytti 16-vuotta.
Suurilukuisessa perheessä Joey oli kuitenkin tottunut taistelemaan huomiosta ja tiesi ettei periksi saanut antaa - tämän takia hän onnistui pääsemään High Schoolin hyvin numeroin läpi, vaikka burn out meinasi moneen kertaan päästä niskan päälle. Noina aikoina Joseph myös harkitsi itsemurhaa, mutta koulusta päästyään hän unohti mokomat ajatukset ja keskittyi tulevaan.

Joseph muutti New Yorki Cityyn isoveljensä luokse opintojen perässä ja haaveili olevansa jonakin päivänä ammattipainija.
Davis olikin collegensa painijoukkueen yksi tunnetuimmista naamoista, eikä nuoruuden unelman toteutuminen ollut kaikista niistä yhteydenotoista päätellen mitenkään mahdoton - eräs painipiireissä hyvin tiedetty nimi pyysi silloin vajaa 19-vuotiasta Joeyta jopa puheilleen.
Tässä vaiheessa kohtalo kuitenkin puuttui peliin.

Eräänä päivänä tullessaan iltamyöhällä kotiin - päivää ennen sovittua haastattelua - hän löysi Malikin heidän olohuoneensa sohvalta makaamasta. Vanhempi veli ei vastannut puheeseen, eikä muutenkaan reagoinut yhtikäs mihinkään mitä Joseph tälle teki ja hätäpäissään mies joutui soittamaan hätänumeroon.
Ambulanssia odottaessa Davis löysi roskakorista useita käytettyjä huumeneuloja ja grammoittain jotakin ruskeaa jauhetta, mitä hän ei raittiina henkilönä heti tunnistanut. Myöhemmin selvisi, että löydetty aine oli heroiinia ja Malik oli sekavassa mielentilassa saanut yliannostuksen josta hän tosin silkalla onnella selvisi ja joutui tämän jälkeen kuulustelujen kautta oikeuteen huumausaineiden hallussapidosta epäiltynä.
Joseph tunsi tuolloin olonsa hyvin huonoksi, koska oli miehen syytä että isoveli edes jäi kiinni heroiinista. Hän oli mennyt typeränä raportoimaan löydöstä ambulanssimiehille sekä poliiseille, jotka tietenkin ottivat asian käsiteltäväksi.
Viimeisen käräjäistunnon aikana Malik todettiin syylliseksi ja hänet passitettiin moneksi vuodeksi vankilaan, sillä viranomaisilla oli viitteitä myös siitä että veli olisi osallistunut heroiinin laajamittaiseen kauppaamiseen kaduilla. Malikille ei koskaan selvinnyt kuka hänet antoi ilmi.
Joey taas masentui tiedosta niin paljon että meinasi jälleen tappaa itsensä ja lopetti opintonsa, mutta sen sijaan hänkin ajautui myymään kannabista joka oli kasvattanut suosiotaan erityisesti nuorison keskuudessa.
Ennen tätä mies oli työskennellyt satunnaisesti läheisessä 24/7 ruokakaupassa, ja sieltä ansaittu minimipalkka ei riittänyt kuin nipin napin elämiseen.  Huumeista saadut rahat pamahtivatkin pian hattuun ja tulivat tarpeeseen. Kannabis vaihtui lopulta kokaiiniin kauppaamiseen ja sitten Joseph päätyi sattuman kautta myös käyttäjäksi.

Malik oli tuomittu vuoden 1999 alussa ja vuosi tästä hänen masentunut pikkuveljensäkin veti viivaa nokkaan niin että pelkkä niiskutus kävi.

Ainepäissään vuonna 2002 24-vuotias Joey ryösti hetken mielijohteesta erään huoltoaseman New Yorkin ulkopuolella. Hänellä oli käytössään pieni käsipistooli, jossa ei tosin ollut yhtään kuteja, ja ryöstö oli niin nopeasti ohi eikä mies voinut uskoa tuuriaan.
Hän oli poistunut muina miehinä pari hunttia rikkaampana muualle eikä ollut edes jäänyt kiinni!
Pieni pelko kuitenkin jäi elämään, mutta onneksi kukaan ei kaivannut rahoja tai narkkaria raastuvalle edes puolen vuoden jälkeen tapahtumasta ja tästä innostuneena mies alkoi ryöstämään  erilaisia kauppoja. Yleensä hän ajoi hieman kauemmas tiheästi asutuilta seuduilta ja varasti pienyrittäjiltä. Joseph ehti tekemään lukuisia keikkoja kiinni jäämättä ja tapasi keväällä 2003 nykyisen vaimonsa, Cynthian. Cynthia hyväksyi nipinnapin satunnaisen ryöstelyn, mutta huumeita eukko ei suvainnut talossaan tai lähipiirissään joten tätä miellyttääkseen Joey hakeutui hoitoon.

Katkolla olemisen aikana Cynthia sai poikalapsen, joka nimettiin yhdessä tuumin Joshuaksi ja kun Joey vuonna 2005 vihdoin pääsi pois hoidosta hän pössytteli enää satunnaisesti kannabista.
Ryöstötkään eivät lapsen syntymän jälkeen enää kiinnostaneet, joten nuoriperhe eri suhteellisen tavallista elämää Brooklynissä. Eräänä päivänä saman vuoden lopuilla kun Joseph oli huvikseen vierailemassa Detroitissa ja ajeltuaan ympäri kotikatuja hän huomasi erään uudehkon huoltoaseman. Kiusaus kasvoi liian suureksi, eikä  Davis voinut olla viemättä senkin paikan rahoja.
Kotimatkalla hän rosvosi aseella uhaten kaksi muutakin syrjäistä putiikkia.
Kahden viimeisen kaupan tullessa kohdalle Davis oli niin varma ikuisesta kiinnijäämättömyydestään, että ei edes vaivautunut peittämään kasvojaan tai jättämään ajoneuvoaan kauemmas kohteista.

Valvontakameroiden ansiosta mies jäikin viikkoa myöhemmin kiinni teoistaan ja hänen käyttämänsä ase paljastui laittomaksi. Joseph todettiin 27.7.2006 syylliseksi kahteen aseelliseen ryöstöön ja laittoman aseen hallussapitoon ja hän joutui 25v ajaksi vankilaan mahdollisuudella ehdonalaisuuteen.

Gibbets

Mies Viestien lukumäärä : 2
Liittynyt : 31.05.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Ian Desmond Moore

Viesti kirjoittaja Gibbets lähetetty 15.02.14 15:32

HENKILÖKUNTAA:


Nimi: Ian Desmond Moore
Syntymäaika ja paikka: 6.5.1982. Lontoo, Iso-britannia.
Etnisyys: Kaukasialainen
Uskonto: Ateisti, mutta liputtaa taolaisuuden puolesta
Pituus/Paino: 160cm / 52kg
Tuntomerkit:
- Vihreät silmät. Joskus päässä myös mustasankaiset silmälasit, jos ei käytä piilareita.
- Värjätyt mustat hiukset, jotka ovat sivuilta lyhyeksi ajettu elikkäs sellainen perus jugendtukka.
-  Ian on pienikokoinen ja iholtaan erittäin vaalea.



Tausta:
Ian Desmond Moore syntyi brittiläiseen perheeseen Lontoossa, mutta perhe muutti kuitenkin jo Ianin varhaisimpina vuosina New Yorkin osavaltion toiseksi suurimpaan kaupunkiin Buffaloon. Hänen perheensä oli aina ollut keskivertoa varakkaampi isä Andrewin menestyneen teknologia-alan yrityksen takia. Ianin älylliset kyvyt huomattiin jo nuorena ja vanhemmat lähettivät hänet opiskelemaan takaisin Englantiin. Ian Opiskeli 18-vuotiaaksi asti Etonin sisäoppilaitoksessa.

Vanhetessaan Moore pääsi yhtenä nuorimmista sisään Cambridgen yliopistoon, ja muutettuaan takaisin Yhdysvaltoihin hän jatkoi toisia opintojaan Harvardissa.
Isänsä harmiksi Ian ei koskaan ottanut osaa vanhaan perheyritykseen, vaan hyödynsi älyään mielummin rikollisena. Jännityksen vuoksi Ian jätti aina jotain vihjeitä poliiseille tekojensa jälkeen. Merkit johdattivat nämä väärien ihmisten jäljille jottei Ian joutuisi itse lusimaan, mutta pilkka kuitenkin osui pian omaan nilkkaan kun Moore todettiin syylliseksi pankkiryöstöön sekä törkeään tietoliikenteen häirintään.  Tämä sekä pari muuta syytä johdattivat hänet kakulle San Quentinin vankilaan. Mies ei kuitenkaan antanut asian olla, vaan teki kaikkensa muurien takaa jotta tutkinta jälleen avattaisiin. Niin kävikin sillä Moore vapauttettiin "syyttömänä" miehenä vankilasta kahden vuoden jälkeen.
Piakkoin tämän jälkeen Ian hakeutui psykologin tehtäviin Ohioon.

Nykyhetki:
Quentinista vapautumisensa jälkeen Moore ei ole juurikaan ollut tekemisissä rikosten kanssa, vaikka eri tahoilta onkin tullut pyyntöjä. Hänen jäädytetyt ulkomaiset pankkitilinsä avattiin ja Ian asuu  lähinnä erilaisissa hotelleissa, koska hänellä on varaa siihen ja mies uskoo ettei nk. rikkaan tarvitse tehdä mitään yksin joten hotellielämä kelpaa hyvin.
San Quentinissa Ian meinasi jo kerran napsahtaa täysin, mutta tutustuttuaan ihmisiin hän tuntee nykyään jopa empatiaa joitakin kohtaan.

Muuta:
- Luonteeltaan Ian on kohtelias ja pyrkii tasavertaiseen käytökseen jokaisen vangin kohdalla. Hän on kuitenkin hiljainen persoona ja viettää aikansa lähinnä toimistossaan. Puhuessa mies vastaa lähinnä kysymyksiin, kysyy itse jotain tai pitää muiden mieliksi keskustelua yllä - muissa tapauksissa hän on hyvinkin epäsosiaallinen eikä juurikaan osaa "olla" muiden seurassa.
- Ianin älykkuusosamäärä on keskivertoa huomattavasti korkeampi (160) ja hän on valmistunut ekonomiksi yliopistosta. Ianilla on kuitenkin myös psykologian maisterin paperit kourassa, ja hän toimii vankilan psykologina. Moore on kiinnostunut monesta muustakin tieteenalasta ja viettää vapaa-aikansa lähinnä näistä lukien.
- Miehessä on havaittavissa hienoista narsistisuutta.
- Ei arvosta kukkoilevia tai itsestään meteliä pitäviä vankeja, ja näkee nämä vankilan alimpana pohjasakkina omassa mielessään vaikka kohteleekin niitä ystävällisesti.
- Ian puhuu niin kutsutulla "ylemmän luokan" brittikorostuksella ja vähintään tämän piirteen ansiosta hän eroaa muusta henkilökunnasta.

Gibbets

Mies Viestien lukumäärä : 2
Liittynyt : 31.05.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa